| Ikäihmisten asialla -verkosto Herttoniemessä |
| 3. joulukuuta 2009 |
|
Herttoniemessä käynnistyy keväällä 2010 Ikäihmisten asialla – verkosto, joka kokoaa yhteen julkisen-, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita ja asukkaita. Verkosto keskittyy ikäihmisten hyvinvoinnin, osallisuuden ja toimintamahdollisuuksien edistämiseen alueellisia käytäntöjä, yhteistyötä ja toimintaa kehittämällä. Yhteistyön tavoitteena on ennaltaehkäistä ikäihmisten yksinäisyyden ja turvattomuuden tunnetta sekä syrjäytymistä sekä lisätä eri ikäryhmien välistä vuorovaikutusta. Ikäihmisten asialla – verkosto on kohtaamisen foorumi, jossa toimijat voivat esitellä omaa toimintaansa, tiedottaa asioista, käydä keskinäistä vuoropuhelua sekä löytää uusia yhteyksiä ja kumppaneita oman perustehtävän tekemiseen. Vuorovaikutus verkostossa luo oppimista ja parhaassa tapauksessa synnyttää innovaatioita. Verkoston tarkoituksena on tuoda ikäihmisten ääni kuuluviin ja näkökulma mukaan kehittämiseen. Verkosto haastaa ikäihmisiä mukaan yhdessä muiden toimijoiden kanssa vaikuttamaan ja toimimaan alueella aktiivisina osallistujina.Kevään ensimmäinen verkostotapaaminen järjestetään keskiviikkona 3.2.2010 klo 13 – 16 Herttoniemen säätiön tiloissa (Näätätie 21). Ensimmäisessä tapaamisessa esittäydytään ja keskustellaan verkoston tarkoituksesta ja tavoitteista ja kunkin omasta roolista verkostossa. Samassa tilaisuudessa kerrotaan Yhdessä – projektin (2007 – 2009) tuloksista ja tuotoksista sekä nautitaan projektin päätöskahvit. Verkostosta lisätietoja haluavat ja verkostoon mukaan ilmoittautuvat voivat olla yhteydessä Marita Pulkkiseen p. 050 – 435 8053, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. |