Hei,

kiva kuulla myönteistä palautetta työstämme, sen perusteella mitä ihmiset ovat tulleet meille työpäivän aikana puhumaan, palaute on ollut suurimmaksi osaksi myönteistä. Asun itsekin täällä Hertsikassa ja olen täysin samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa siitä, että maiseman avaaminen on kaikkien metsissä liikkujien etu, harva viitsii liikkua läpipääsemättömissä puskissa ja lahopuuryteiköissä ja metsämaisema on silmällekkin mukavampaa, kun sitä avataan.

Toki jätämme myös täysin koskemattomaksi paljon metsäalaa, jotta myöskin ekologiset tarpeet tulisivat huomioon otetuiksi. Kaupunkimetsänhoitoa tulee tarkastella sekä ihmisen, että luonnon kannalta, ei siis pelkästään luonnon, niin kuin täällä Helsingissä jotkut ihmiset vaativat.

Nimimerkillä "metsäläinen" kirjoittava henkilö on osittain oikessa siinä, että isompien puiden kaato ja pienpuuston raivaukset aiheuttavat uutta pusikoitumista, johtuen valon ja ravinteiden vapautumisesta, sekä puun katkaisun aiheuttamasta juuriston versomisesta. Tästä huolimatta työmme kuitenkin voittopuolisesti parantaa metsämaisemaa, käymme kunkin kaupunginosan metsät noin 10 vuoden välein uudestaan läpi.

Tulkaa ihmeessä juttelemaan kun näette metsurin työssään, asiakaspalvelu kuuluu työnkuvaamme.

Olin kyllä erittäin järkyttynyt tänään halutessani mennä metsäkävelylle: metsää ei enää ollut.

Metsä ei mielestäni ole se heinikko ja aukkoinen puupuisto, jossa on muutama ranka hehtaarilla. Ei se ole metsää.

Aiemmassa viestissä kirjoitettiin, että hyvä kun ne harvat puut korjataan, etteivät kaadu. Ne eivät kaatuisi tai olisi vaarassa kaatua, jos alueella olisi oikea metsä. Aukkopaikkoihin sopii tuuli. Niillä ei ole suojaa.

Heinittymistä ihmettelevälle: aukot heinittyvät. Se on sukkessio nimeltään. Kestää aikansa, jos kaupunki antaa siihen enää mahdollisuuden, että paikkaan kasvaa metsä, jossa on myös muuta aluskasvillisuutta. Ja jos se kulumiselta onnistuu.

Metsää ei saisi metsälain mukaan tuhota siten, ettei siihen enää synny metsä.

Meillä Suomessa metsän hoitaminen tarkoittaa samaa kuin metsän kaataminen, avohakkuu, metsänpohjan auraus, puuntaimien istuttaminen ja alueen jättäminen täyteen 20 senttiä korkeita rungonnysiä, kaatojätettä, oksia tai kaadettua pusikkoa ei tietenkään korjata pois, vain rahanarvoiset rungot korjataan talteen. Sitten alue jätetään yleensä oman onnensa nojaan - juuri tämä jatkometsänhoito puuttuu yleensä kokonaan.

Jos meidän nyt "hoidetuista" lehto- ja lehtimetsäsirpaleista halutaan puistomaisia, niissä pitäisi kesäisin laiduntaa lehmiä tai lampaita, talvisin tehdä samaa kuin entisajan maalaisisännät eli vesoa ja kuljettaa pois risut, oksat ja nuoret rungot. Itsestään avohakatut lehdot eivät pysy metsänä vaan metsäkasvit väistyvät tiheän heinikon, vadelman, lepikon ja maitohorsman tieltä. Prosessi on kaupunkimetsissä vielä hyvin nopea. Kun yhtälöön lisätään koirien pissatus ja kakatus, metsäkasvit vaateliaista lehtokasveista nyt puhumattamaan eivät enää selviä rajusti muuttuneessa ympäristössä. Metsästä ja varsinkin lehdosta tulee läpipääsemätön, läpitunkematon pöpelikkö ja polvenkorkeudelle ulottuva kaatojäteryteikkö, jossa ei viihdy ihminen eikä kenttäkerroksen kasvit.

Ikävintä tässä on, että luonnonsuojelualueena olevan kosteikkolehdon ympäristön valaistusolosuhteita on muutettu ns. hoitohakkuulla. Itä-Helsingin alueen muissa lehdoissa luontaisesti kasvavat saarni, tammi, lehmus ja tervaleppä olisi lehtomaisempi taimivalinta kuin mänty ja nopeasavuinen koivu, onhan meillä omasta takaa siemeniä ja taimia, jos vain olisi tahtoa.

Siteeraan Valtasen ja Roution kirjasta Suomen lehdot: "Säilyneet lehtosaarekkeet ovat jo pienuutensa vuoksi haavoittuvia ja vaarassa köyhtyä elinyhteisönä, vaikka niiden pinta-alat eivät vähenisikään. Luontoa muuttavat toimenpiteet lehton lähiympäristössä myös vaikuttavat herkästi lehtolajistoon. Jo rauhoitetuistakin lehtoalueista osa on niin pieniä, että lähimetsien hakkuut ja ojitukset voivat muuttaa niitä rajusti."

Hyvästi Itä-Helsingin ihanat lehdot, palataan asiaan uudelleen seuraavan jääkauden jälkeen. Siihen asti näkemiin.

Käykääpä ihmettelemässä hyppyrimäkimonttua. Miksi se on kynitty? Niiton sijaan heinikko on kynitty heti juhannuksen jälkeen jollain isolla koneella multaa myöten. Mitähän vaarallista siinä kasvoi, kun on ajeltu tarkemmin kuin ruohonleikkurilla?

Luonnon monimuotoisuuden vuoksi pusikkoakin on hyvä mahtua kaupunkiin, ja "pusikostahan" se vanhakin metsä on aikanaan alkunsa saanut. Ei kaikkea tarvitse tai ole mahdollistakaan istuttaa ja raivaamalla pitää kurissa.

Niin, tämä metsienhoito Helsingissä puhuttaa ja hyvä niin, ettei kaupunki saa tuhota kaupunkiluontoa kaikessa rauhassa.

Kommentoin hieman yllä olevia kirjoituksia. On väärin vastakkaisasetella metsänhoitoa ihmisten ja luonnon näkökulmasta. Kyllä oikea ja monimuotoinen luonto tuo myös ihmisille jotakin nähtävää ulkoilun lomaan. Jos kaikkialla vain olisi pelkkää avaraksi raivattua metsää, missä esimerkiksi linnut pesisivät? Eikö linnunlaulu ole ihmisille yksi kevääntulon tärkeimmistä asioista? Vastaavia esimerkkejä löytyisi lukemattomia.

Tässäkin keskustelupalstassa tuotiin aivan oikein myös ekologisia faktoja esiin - raivaaminen vain pahentaa tilannetta ja vähentää metsäkasvillisuutta ja lisää juuri sitä ryteikköä, jota muka ollaan torjumassa järein hoitotoimenpitein. Taannoiset Herttoniemenkin pöyristyttävät hakkuut tulevat lisäämään ryteikön määrää ja ihmiset luulevat, että syynä olisi liian vähäinen hoito, vaikka tilanne on juuri päinvastoin. Metsänhoitajien sijaan pitäisi antaa päätäntävaltaa enemmän ekologeille, jotka ovat parempia asiantuntijoita kuin metsänhoitajat, jotka ovat saaneet koulutuksensa lähinnä puukuutioiden maksimointia varten.