Olisitko kiinnostunut osallistumaan Herttoniemi-seuran toimintaan? Seura etsii uusia jäseniä johtokuntaan hoitamaan kaupunginosamme yhteisiä asioita. 



Herttoniemi-seuran tavoitteena on tukea sellaisia toimia ja hankkeita, joilla koko Herttoniemen ja Herttoniemenrannan aluetta kehitetään 
turvalliseksi, elinvoimaiseksi, viihtyisäksi ja liikenneyhteyksiltään hyvin toimivaksi asuinalueeksi. 

Herttoniemi-seura ottaa aktiivisesti kantaa alueemme kaavoitukseen, jossa tapahtuu joka vuosi jotain. Vuonna 2019 valmistuu muun muassa 
Länsi-Herttoniemen asemakaavan muutos ja ajantasaistaminen. 

Herttoniemi-seura on kaavoitushankkeissa virallisesti osallisena, eli seuran mielipiteillä on myös vaikutusta. 

Seuran muuta toimintaa ovat Fastholman viljelypalstojen ylläpitäminen, talviuinti Tuorinniemen uimarannalla sekä Herttoniemeläinen-lehden 
toimittaminen ja kustantaminen. 

Vuonna 2019 toiminta painottuu erityisesti seuraaviin asioihin: 
▪  kaavoituksen, rakennussuunnitelmien ja alueen liikennejärjestelyiden seuranta ja niihin vaikuttaminen 
▪  ympäristöasiat (Kansallinen Kaupunkipuistohanke, haitallisten vieraslajien torjunta) 
▪  viljelypalstat 

Liity seuraan ja tule mukaan vaikuttamaan asioihin! 

Seuran jäseneksi voi liittyä täyttämällä hakulomakkeen sivulla 
https://byte.flomembers.com/herttoniemi/members/application/createApplication 

Jaa

Ilmoituksia ja tukijoita

Postituslistan tuoreimmat

Syötettä ei löytynyt