18. F. E. Sillanpään talo ja puisto

Ilvestie 4:ssä asui vuodesta 1950 Suomen toistaiseksi ainoa kirjallisuuden Nobelin palkinnon saaja F. E. Sillanpää (1888–1964). Talo on edelleen suvun hallussa. Korttelipuisto nimettiin kirjailijan mukaan virallisesti 1996. Se on pääosin luonnonmukainen mäntyvaltainen, mukana nuorempia lehtipuita ja pähkinäpensaita. Keskellä paljas kallioalue ja länsipuolella pieni aukio penkkeineen.

Tietolaatikko: Frans Emil Sillanpää

Hämeenkyrössä mäkituvassa syntynyt, lahjakas lyseolainen lähti Helsinkiin opiskelemaan lääkäriksi, mutta kiinnostui luonnonfilosofiasta ja tutustui Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön. Kirjallinen ura alkoi 1916 heti esikoisteoksen Elämä ja aurinko sensaatiomaisen vastaanoton myötä. Sillanpäätä arvostettiin suomalaisen proosan uudistajana, luonnonkuvaajana ja tiedostamattomien tunteiden erittelijänä, joka tarkasteli ihmistä tasavertaisena osana luomakuntaa. Nobel-toiveita eläteltiin jo pitkään, kunnes syksyllä 1939 Nobel-komitean äänestyksissä hänet viimein nostettiin mm. Hermann Hessen ohi.

Seitsemässä romaanissaan ja kymmenessä novellikokoelmassaan Sillanpää kuvasi länsisuomalaista maalaiselämää impressionistiseen ja realistiseen tapaan. Talonpoikaisromaaneissaan Nuorena nukkunut (1931), Miehen tie (1932) ja Ihmiset suviyössä (1934) hän edusti sovinnollista näkemystä ja asettui 1930-luvun kovenevien rintamien väliin. Teoksillaan ja julkisilla puheenvuoroillaan Sillanpää pyrki edistämään kansallista sopua joutuen sekä oikeiston että vasemmiston hylkimäksi. Sillanpää oli kahdesti naimisissa ja sai yhdeksän lasta.

Talvisodan alla F. E. Sillanpää kirjoitti sanat Marssilauluun, josta tuli välittömästi klassikko. Laulu kohotti sotilaiden taistelutahtoa niin, että eräät kenraalit arvioivat sen vastanneen vähintään yhtä divisioonaa Suomen puolustuskyvyssä. Sillanpään oma ura ja terveys sen sijaan kärsivät väsymyksestä ja alkoholismista. Oltuaan hoidettavana hermorasituksen vuoksi Kammion sairaalassa hän palasi julkisuuteen uudistuneena. Suomen radionkuuntelijat saivat tutustua kollektiiviseen isoisään, Taataan, jonka muistelmat saavuttivat suursuosion ja erityisesti jokavuotinen joulusaarna muodostui suorastaan kansalliseksi traditioksi. Nyt hänen pääteoksiaan alettiin myös filmata elokuviksi ja kääntää lähes 30 kielelle.

Herttoniemessä Taata oli tuttu hahmo. Aikalaiset muistelevat, kuinka melkein kilometrien päästä kuuli, kun tämä kulki tietä pitkin ruskeassa samettipuvussaan kuin maalaiskylän raitilla, jaksoi hauskuuttaa naapuruston lapsia ja antoi näiden vetää parrasta. Sillanpään muistokirjoituksissa 1964 jätettiin hyvästit kokonaiselle aikakaudelle.

Jaa

Ilmoituksia ja tukijoita

Postituslistan tuoreimmat

Syötettä ei löytynyt