Vuosi vaihtui ja vuoden 2017 kalenteritkin saapuivat vihdoin postissa. On siis korkea aika alkaa suunnittelemaan ensi kesän Herttoniemi Block Partya.

Viime vuosi onnistui yli kaikkien odotusten, kiitos siitä yli 150 esiintyjälle ja 140 vapaaehtoiselle sekä kaikille yhteistyökumppaneille jotka tekivät sen mahdolliseksi. Pidemmittä puheitta, nyt on aika aloittaa suunnittelemaan ensi kesän HBP:ta.

Millainen siitä tulee? Kuka siellä esiintyy? Missä se tapahtuu ja milloin? Näihin kaikkiin kysymyksiin lähdetään etsimään yhdessä ratkaisua ensimmäisessä #HBP17 yleiskokouksessa 01.02.2017 klo 18 Treffipubin alakerrassa.

Jos omaat minkäänlaista kiinnostusta aihealueisiin kuten, paikallinen vaikuttaminen, kaupunkitilan haltuunotto, kaupunkikulttuuri, tiedotus, esiintyminen, yhteistyö, tekniikka, äänet, valot, sähköt, tapahtumatuotanto, turvallisuus, säätäminen, selvittely tai kokoustaminen, niin tämä pesti on sinua varten. 
Mukaan saa myös tulla vaikka ei olisikaan minkäänlaista aiempaa tietotaitoa edellämainittuista asioista, sillä yhdessä tekemällä oppii.

Kaikki apu on tervetullutta. Toimimme täysin vapaaehtoispohjalta ja olemme muutenkin tosi mukavia

Terveisin HBP

 

Lisätietoja: https://www.facebook.com/events/1322824247782551/

Jaa

Ilmoituksia ja tukijoita

Postituslistan tuoreimmat