Helsingin Kaupungin Kaupunkisuunnitteluvirasto, asemakaavaosasto

Herttoniemen yritysalueen suunnitteluperiaatteet ja asemakaavan muutokset

Herttoniemi-seuran lausunto, joka koskee alueen suunnitteluperiaatteita ja asemakaavan muutoksia

Herttoniemi-seura kiittää mahdollisuudesta lausua Herttoniemen yritysalueen suunnitteluperiaatteista ja asemakaavan muutoksista.

Herttoniemi-seuran mielestä aluetta tulee jatkossakin suunnitella ennen kaikkea yrittämisen ja kaupallisen toiminnan ehdoilla ja alueesta tulee saada houkutteleva sekä nykyisille että uusille toimijoille.

Herttoniemi-seura kannattaa ajatusta siitä, että yritysalueen eteläosiin voitaisiin kaavoittaa asuntoja. Asuntorakentamista voitaisiin kaavoittaa myös muualle yritysalueen reunoille, kunhan asuminen ei aseta rajoituksia yritystoiminnalle ja asunnot rakennetaan hyvin joukkoliikenneyhteyksien, erityisesti raideliikenteen, varrelle. Asuntorakentaminen alueen reunoille mahdollistaisi myös yhtenäisen rakennusilmeen Linnarakentajatielle ja Abraham Wetterin tielle. Herttoniemen alueella asuu paljon ikääntyvää väestöä ja asumisen suunnittelussa tulisi huomioida myös palveluasuminen ja senioriasunnot. Herttoniemen 50 –luvulla valmistuneiden talojen muuttamien esteettömiksi ei ole halpaa eikä yksinkertaista. Senioriasunnot olisivat hyvä vaihtoehto alueella asuvalle ikääntyvälle väestölle. Hyvät liikenneyhteydet ja palveluiden läheisyys tukisivat myös osaltaan ikääntyneiden palveluasumista.

Kaupunkisuunnitteluviraston 10.1. järjestämässä keskustelutilaisuudessa kävi ilmi, että alueen tonttijako ei ole kaikin puolen toimiva yritysten näkökulmasta. Alueella on paljon pieniä tontteja, jotka voivat olla tulevaisuudessa yrittäjien näkökulmasta epätarkoituksenmukaisia. Lisähaasteen tuo alueen suuri vuokratonttien määrä, joka voi estää yrittäjiä investoimasta rakentamiseen ja alueen kehittämiseen. Herttoniemi-seura toivookin, että Helsingin kaupunki harkitsisi tonttien myyntiä osana alueen kehittämistä. Tontteja tulee voida yhdistää ja pilkkoa tarpeen mukaan.

Herttoniemen yritysalueen sisäiset liikenneväylät ovat sokkeloiset ja eivät palvele yritysalueen tarpeita. Alueen kehittämisen yhteydessä tulee selvittää miten poikittaisliikennettä voitaisiin kehittää joustavammaksi ja selkeämmäksi.

Herttoniemi-seura toivoo, että juurikasasema ja puhelinasema säilytetään kaupunkihistoriallisista syistä ennallaan.

Herttoniemi-seura toivoo, että alueella säilyisi jatkossakin valmistavaa teollisuutta, mutta samalla alueen tulisi palvella uudenlaista liiketoimintaa. Esimerkiksi toimistohotellit sopisivat alueelle hyvin, ja voisivat palvella ainakin osaa niistä yrittäjistä, jotka nyt toimivat rapistuvissa tiloissa samalla alueella. Kaavan tulisi myös jatkossa mahdollistaa ammatillinen koulutustoiminta alueella.

Herttoniemi-seura toivoo, että tontille nro. 43084 kaavoitettaisiin kylpylä –tyylinen uimahalli jossa olisi myös muita hyvinvointipalveluja. Uimahallille olisi jo nyt tarvetta Herttoniemen alueella ja rakenteilla oleva Kruunuvuorenranta ja Kalasataman alue tulevat lisäämään palvelun kysyntää huomattavasti. Uimahalli voisi houkutella alueelle myös muita hyvinvointi- ja terveyspalveluiden tuottajia jotka tarjoaisivat yritysalueen toimijoille palveluitaan. Uimahalli voisi näin ollen toimia jopa vetovoimatekijänä kun alueelle halutaan uutta liiketoimintaa. Lisäksi uimahalli oheispalveluineen tulisi tarpeeseen alueen ikääntyvälle väestölle.

Herttoniemi-seura ei ole täysin sisäistänyt yritysalueelle suunnitellun designkadun luonnetta. Designkatu sinällään kuulostaa hyvältä, mutta onko tavoitteista keskusteltu riittävästi alueen yrittäjien kanssa ja mitä designkatu käytännössä tarkoittaa alueen suunnittelun kannalta? Herttoniemi-seura toivoo että asiasta keskustellaan tarkemmin alueen suunnittelun edetessä.

Helsingissä 21.1.2013

Hilkka Helsti, pj                                                                       

Sakari Heikkilä, sihteeri

                                                             

Jaa