Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Hankenumero: 3363_3

HEL 2012-004483

Kyseessä oleva tontti on ollut rakentamattomana pitkään, eikä se nykyisessä käytössään ole ollut alueen yleistä ilmettä kaunistava.

Haluamme kiinnittää huomiota erityisesti seuraaviin asioihin kaavaan liittyen:

1.Vieressä oleva koulu asettaa lukuisia vaatimuksia tontin liikennesuunnittelulle. Alueella on paljon lasten saattoliikennettä kouluun ja liikuntatilaan. Lisäksi koulun keittiön huoltoajo kulkee Laivalahden puistotien kääntöpaikan kautta samasta kohtaa koulutaksien kanssa. Tilanteesta johtuen suuret autot ajavat ja pysäköivät jalkakäytäville juuri alakouluikäisten koulumatkan aikaan. Vaaratilanteita kääntöpaikan yhteydessä lisäävät Sorsavuoren mäkeä vauhdilla tulevat polkupyörät.
Aluetta suunnitellessa tulisi kiinnittää huomiota siihen, että koulukuljetus voidaan järjestää turvallisesti Opetushallituksen ohjeiden mukaan: että lapset voivat saattajineen odottaa takseja suojaisessa paikassa, siirtyä taksiin turvallisesti ja takseilla on tilaa liikkua ja odottaa lapsia häiritsemättä muita alueella kulkevia.
Viikonloppuisin ja iltaisin koulun läheinen liikenne painottuu liikuntatilan päätyyn, jossa pysähtymis- ja pysäköintitilan puutteessa autot käyttävät myös jalkakäytävää.
Samainen Petter Wetterin tien jalkakäytävä on myös jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden ahkerassa käytössä, onhan se kevyen liikenteen valtaväylä metroaseman suuntaan. Herttoniemi-seura yhtyy näiltä osin Herttoniemenrannan ala-asteen vanhempainyhdistyksen esittämään huoleen alueen liikennejärjestelyistä.

2.Laivalahden puistotien ja Petter Wetterin tien kulmassa sijaitsevaa rakennusta tulee lyhentää nykyisestä suunnitelmasta kohdassa 1 mainituista liikenteeseen liittyvistä syistä.  Suunnitelmassa olevan rakennuksen eteläkärki tulisi rajata nykyisen autojen kääntöpaikan tasalle. Rakennukseen ei pidä suunnitella tiloja, jotka lisäisivät liikennettä kyseisessä kulmassa.

3.Tontille tuleva puistoalue ja lähipalvelut tulee suunnitella siten, että puisto ei houkuttele epäsosiaalista väkeä koulualueen välittömään läheisyyteen. Yhtenä mahdollisuutena esitämme rakennusten sisäpihalle liikuntapuistoa, joka voisi palvella myös viereisen koulun oppilaita koulupäivän jälkeen

4.Alueella on jo riittävästi päivittäistavarakauppoja ja ravitsemusliikkeitä, joten emme näe tarvetta näille palveluille kyseisellä tontilla. Päivittäistavarakauppa ja ravintolatoiminta lisäisivät entisestään tavaraliikennettä koulun välittömässä läheisyydessä ja voisivat houkutella alkoholista kiinnostuneita asiakkaita koululaisista täyttyvälle alueelle. Rakennusten alimpiin kerroksiin voi hyvin sijoittaa esim. toimistotilaa. 

5.Tontin rakennukset tulee suunnitella ilmavasti siten, että niiden välissä on kulkuväyliä. Talojen ei tule muodostaa yhtenäistä muuria. Emme näe tarpeellisena, että rakennusten kerroskorkeus on suurempi kuin muiden alueen rakennusten, eli viittä kerrosta.

6.Koska tontin uusi kaava poistaa mahdollisuuden saada monitoimitalo Herttoniemenrantaan, rakennuksiin tulee suunnitella myös julkisia tiloja alueen yhdistyksiä ja asukkaita varten. Tilojen tulisi olla muokattavissa eri tarkoituksiin tarpeiden muuttuessa.

7.Koska kyseinen tontti toimii tällä hetkellä parkkipaikkana, tulee poistuvat parkkipaikat korvata maanalaisella pysäköintihallilla. Vieraspysäköinti voi sijaita kadun varressa, kuten alueen suunnitelmassa on esitetty.

8.Rakennukseen tulee varata tilat vanhusten palvelutalolle. Alueella on paljon suurten ikäluokkien asukkaita, jotka haluaisivat vanhetessaan jäädä kaupunkimaiselle alueelle hyvien palvelujen ääreen.

Helsingissä 18.6.2013

Hilkka Helsti                                                                                                             puheenjohtaja                                                                                                                        Herttoniemi-seura

Jaa