Jari Sedergren ja Eva Packalén

Ensimmäisen maailmansodan taistelutantereilta syrjässä pysyneen Suomen suuriruhtinaskunnan pahin ongelma oli nälkä. Sodan pitkittyessä elintarvikepula nosti ruoan hinnan monille saavuttamattomiin. Nälkähuolia pahensi joukkotyöttömyys. Se tuntui myös Herttoniemessä, kun ansioita tuoneet venäläisten linnoitustyöt lakkasivat kesä-heinäkuussa 1917.

Lindqvistin huvilassa Kipparlahdessa 22.4. pidettyyn Herttoniemen työväenyhdistyksen perustamiskokoukseen osallistui kolmasosa alueen koko väestöstä. Lähes viidennes perustajista oli työttömiä. Viikkoa myöhemmin keskusteltiin jo nälästä: "elintarpeita; kuten: leipää, jauhoja ja maitoa on mitä pikimmin saatava paikkakunnallen..."(1)

"Naiset vaativat miehiä ryhtymään johonkin toimiin, ennenkuin kaikki kuolevat nälkään. Ovat aina epätoivoisia kun rahaa ei saa mistään miesten ollessa työttömiä. Ei ole ruokaa, ei vaatteita, ei puita, eikä valokeinoa. Isännät uhkaavat häädöllä, kun vuokrat on maksamatta monelta kuukaudelta", muisteltiin olosuhteita lähialueella myöhemmin.(2)

Yksi turva nähtiin omassa osuusliikkeessä. Herttoniemeen perustettiin Malmin osuuskaupan haaraliike, joka asettautui syyskuussa työväentalon alakertaan vuokralaiseksi. Sodan jälkeen osuuskauppa jatkoi toimintaansa osana Elantoa.

"Nälkä on punikki?"
"Nälkä on punikki" on sanonta, joka kuvaa hyvin nälän poliittista merkitystä. Vuonna 1917 poliittinen järjestelmä ja järjestysvalta saivat nälän myötä kilpailijan radikaalista järjestäytyneestä työväestä. Kunnallisen hallinnon varpaille surutta astuneet työväenyhdistykset vaativat Helsingin pitäjässä kesän 1917 mittaan mm. elintarvikevarastojen jakamista tarvitseville.

Käytännössä oli tyytyminen työläistarkastajien tarkastuksiin varastoihin, vaikka yksittäisiä elintarviketakavarikkoja kyllä esiintyi.  Herttoniemen työväenyhdistyskin lähetti turhaan "komiteoita" kunnalliseen elintarvikelautakuntaan Malmille ottamaan selvää, miksi alueelle ei saada säännöllisesti elintarpeita.(3)

Ruoan säännöstelystä ei koskaan saavutettu yhteisymmärrystä. Tammikuussa 1918 työväenyhdistys pidättäytyi osallistumasta "elintarve inventtaukseen", koska se "ei kerran vastaa työläisten vaatimuksia vaan on paljasta ilveilyä porvariston taholta".(4)

Järjestysvalta horjuu
Järjestysvallan horjumisesta kertovat vaatimukset erottaa poliiseja. Toukokuussa poliisia erotettaessa Herttoniemessä vedottiin muualta pitäjästä tuttuun tapaan paikallispoliisin "laiskuuteen" ja "omavaltaisuuteen". Mutta herttoniemeläiset kirjasivat pöytäkirjaansa myös työväen kansallisesta ajattelusta kielivän paheksuvan maininnan siitä että poliisi oli toiminut "santarmiurkkijana". Työväenyhdistys ehdotti poliisin korvaavaksi miliisiksi "Herttonäisten kulmallen" omaa puheenjohtajaansa K. Eklundia.(5)

Vaikka pitäjän valtuusto päätti aloittaa työttömyystyöt, työmaiden vähäisyys ja töistä tarjottu palkka ei tyydyttänyt nälkäisiä. Hurjistunut, ehkä jopa parituhantinen kansanjoukko telkesi elokuun 13. päivänä kunnanvaltuuston, maamiesseuran johdon ja Uudenmaan hevosystäväinseuran johtokunnan jäsenet kunnantaloon. Samalla he valtasivat läheiset puhelinkeskukset ja Malmin aseman, riisuivat paikalle saapuneet poliisit aseista, pidättelivät heitä sekä vaativat ennen vapautusta lupauksen erota viroistaan. Herttoniemen työväenyhdistys siunasi kunnantalon tapahtumat pari päivää myöhemmin: "Menettelytapa, jolla työttömät ajoivat asiaansa lävitse kuntakokouksessa, oli oikea." 6

Malmin tapahtumia tutkinut historioitsija Raimo Parikka sanoo, että kyse oli työväenjärjestöjen toimeenpanemasta paikallisen vallan haltuunottamisesta, ei vain joidenkin "vallityöläisten" radikalisoitumisesta. Valtakonfliktissa Parikka näkee luokkaperustan lisäksi myös kielipoliittisia vaikuttimia. "Pitäjän suomenkielinen köyhälistö piiritti ruotsinkielistä yläluokkaa." (7)

Herttoniemessä kielijako ei ollut ratkaisevaa, sillä työväenyhdistys korosti toimissaan kaksikielisyyttä. Ruotsinkielen taito oli jopa vaatimuksena, kun valittiin yhdistyksen johtajia ja kunnallisjärjestön edustajia. Se kertoo asioita hoidellun pitäjänkin tasolla kahdella kielellä. Yhteyksiä sanomalehdistöön pidettiin samaten molemmilla
kotimaisilla.

Työväen järjestyskaarteja ja punakaarteja syntyi eri puolilla pitäjää heinäkuusta lähtien. Herttoniemen järjestyskaartin syntyä 21.10. perusteltiin työväestön itsepuolustuksella, "koska kerran herrat varustautuvat oikein asevoimin".(8)

Silloinkin toki oli ammuskeltu, kun neljäkymmentä uusmaalaista poliisia pidätti Malmilla syyskuussa 19 miliisiä, mutta herrojen asevoimilla viitattiin ilmeisesti Helsingin suojeluskuntalaisten kurinpalautusta tavoitelleeseen iskuun Malmille. Sen tulosta oli syksyn ensimmäinen poliittinen murha, kun Teodor Malm ampui kostoksi suojeluskuntalaisen konttoristi Gunnar Nybergin.(9)

Vaikka Työmies-lehti kuvasi suojeluskuntalaisten mukana iskussa olleen "joukko paikkakuntalaisia herraspoikia browningit taskussaan", suojeluskuntiin hakeuduttiin kyllä laajemminkin. Herttoniemen työväenyhdistys erotti joukostaan kolme jäsentä "syystä koska he ovat liittyneet n.s. lahtarikaartiin?" (10)

Murhatyöt ja väkivaltaisuuden myytti
Keisarivallan korvannut Venäjän väliaikainen hallitus kukistui lokakuun vallankumouksessa, joka nykykalenterin mukaan tapahtui marraskuussa. Kaappaus jakoi Suomessakin poliittisen kentän jyrkästi kahtia. Kun "Me vaadimme"- uudistusohjelman laatineiden sosiaalidemokraattien julistusta ei suostuttu eduskunnassa käsittelemään, julisti Suomen ammattijärjestö yleislakon.

Lakon aikana kahakoitiin eri puolilla Suomea. Uudellamaalla tehtiin lakkoviikolla peräti 17 verityötä. Niissä kunnostautuivat erilaiset "lentävät osastot", nykykielellä kuolemanpartiot, joiden järjestelmällisyydestä kielii se; että uhreista peräti kuusi oli poliiseja.(11) Väkivalta ulottui Herttoniemeen, kun työväestön "lentävät" ampuivat Herttoniemen kartanossa maanviljelysneuvos John G. Bergbomin.

"17. päivänä marraskuuta, kun Bergbomin pariskunta istui aamiaispöydässä Herttoniemessä, ruokasaliin tunkeutui joukko Malmin punakaartilaisia, joiden johtaja huusi jotain Bergbomille ojennettu revolveri kädessään. Hyvin huonokuuloisena tämä tuskin ymmärsi miehen sanoja, vaan katsoi miestä tiukasti silmiin molemmat kädet taskussaan, hänelle hyvin tyypilliseen tapaan. Punaisten johtaja, joka mahdollisesti tulkitsi tämän eleen niin, että Bergbomilla oli taskussaan ase, jota aikoi käyttää, laukaisi siinä silmänräpäyksessä revolverinsa sillä seurauksella. että Bergbom sillä paikalla kaatui kuolleena maahan." 12

Mutta olivatko murhaajat kotoisin yksin Malmilta? Malmi oli menettänyt maineensa ja sitä myös mustattiin tarkoituksella: ryöstöjä tehneet olivat tuonaikaisten lehtiuutisten mukaan järjestään "Malmilta päin" tai sitten tyydyttiin vihjaamaan, että rikosten "jäljet viittaavat Ma1rnille". Parikan mukaan kaikki paha samastettiin myyttisiin ja mystisiin työläisten asuttamiin esikaupunkeihin, Helsingissä Malmiin.(13)

Parikan tulkinta on pätevä, sillä sotarikosylioikeuden pöytäkirjoista käy ilmi, että murhissa osallisena oli myös herttoniemeläisiä, vaikkeivät he murhia omin käsin liene tehneet. Silti juuri Herttoniemen järjestyskaartin johto tiesi olla Bastuvikenissä vastassa 30-henkistä malmilaisjoukkoa, ja juuri he suunnittelivat yhdessä työväentalolla ase-etsintöjä, minkä jälkeen joukko suuntasi tiensä todennäköisimpään asekätkentäpaikkaan kartanoon.

Herttoniemeläiset ohjasivat malmilaisten kuolemanpartion sittemmin myös poliisi Numelinin torpalle, josta veivät miehen vaimon sanojen mukaan "kuulusteltavaksi". Se matka päättyi teloitukseen läheiseen metsään. (14)

Lakon päättyminen ei lopettanut elintarviketarkastuksia ja väkivallalla uhkaamista. Esimerkiksi poliisit eivät lehtiuutisten mukaan uskaltaneet palata koteihinsa yöpuulle. Miliisi ja järjestys-/punakaartit hallitsivat, eikä virallinen järjestysvalta
kyennyt alueen järjestyksen pitoon. Miliisit tunnustettiin lääninhallituksessakin osaksi virallista järjestyksenpitoa tammikuussa, kun miliisilakko oli johtanut synkeään rikosaaltoon Uudellamaalla.(15)

Herttoniemellä oli tulevassa sodassa vain pieni rooli. Saksalaisten valloitettua alueen vasta perustettu Kulosaaren suojeluskunta osallistui punakaartilaisten pidätyksiin ja aseista riisumiseen huhtikuussa. Työväenyhdistyksen jäseniä sodassa kuoli 9, vankileiriin suljettiin 46.(16)

Kansantasavallan järjestyksenpito oli sotaa edeltävää aikaa toimivampi. Vuoden 1918 sodan aikana Helsingin pitäjässä ei tehty joukkomurhia tai - vangitsemisia. Sen sijaan yleislakon aikainen väkivalta näkyy ehkä siinä, että sodan jälkeen kiinni otettuja pitäjän punaisia teloitettiin vankileirien läheisyydessä kymmenittäin.

Näiden tapahtumien vyöryessä itsenäistyminen joulukuun alussa 1917 ei liene jättänyt merkkejä ajan Herttoniemeä koskeviin aikakirjoihin. Sitä juhlittiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Tämä artikkeli on ilmestynyt ensi kerran Herttoniemen asukasyhdistyksen lehdessä Herttoniemeläinen 14.9.1997.

Viitteet:
1. Herttoniemen työväenyhdistyksen pöytäkirja (=Htypk) 29.4.1917, TA.
2. Viljo Sohkanen, Punakaartilaisen päiväkirja, 2p., Helsinki 1988,
12.
3. Htypk.1917: 6.5.,15.8.,2.9.,21.10. ja14.12., TA.
4. Htypk 6.1.1918, TA.
5. Htypk 21.5.ja 5.6.1917,TA.
6. Htypk 15.8.1917, TA.
7. Raimo Parikka, Malmin menetetty maine, työläisyhteisö ja
vallankumous 1917, teoksessa Matti Peltonen (toim.) Arki ja Murros,
tutkielmia keisariajan lopun Suomesta, Jyväskylä 1990.
8. Htypk 21.10.1917, TA.
9. Parikka 1990.
10. Htypk 7.10.1917, TA.
11. Jaakko Paavolainen, Poliittiset väkivaltaisuudet Suomessa 1918,
Helsinki 1969, 72-75.
12. Lennart Gripenbergin muistiinpanojen lainaus teoksessa Helene
Bergbom, Minnen, loppuviitteissä.
13. Parikka 1990, 310.
14. VRYO:n akti, 26871.
15. Parikka 1990.
16. Kai Donner, Th. Svedlin, Heikki Nurmio (toim.), Suomen vapaussota
VII, Jyväskylä 1931, 149-55. Heljä Heikkilä ja Eva Packalén,
Vuosisadan alkupuoli Herttoniemessä. Herttoniemeläinen 12.9.1993, 6.

Ilmoituksia ja tukijoita

Postituslistan tuoreimmat

Syötettä ei löytynyt