Eva Packalén

Öljysatamasta asuinalueeksi rakennetun Herttoniemenrannan katujen nimistöstä osa liittyy läheisen kartanon vanhempaan 1500- ja 1600-luvun historiaan ja varsinkin kartanon naisiin, rouviin ja tyttäriin. Muutamassa vuodessa upeaksi rantakaduksi muotoutunut Reginankuja on saanut nimensä aatelisen Helena Regina Boggensköldin mukaan. Mutta kuka oli 1600-luvun lopulla Herttoniemeen muuttanut Regina Boggensköld?

 

Mahtisukuna 1600-luvulla Herttoniemessä olivat aateliset Jägerhornit, jotka hallitsivat useampaakin tilaa alueella. Ruotsi-Suomen sotaisella suurvaltakaudella aateliston valta kasvoi myös Suomessa, mutta kaikille aatelisille suurvalta-asema ei tuonut valtaa ja vaurautta. Herttoniemen Jägerhornit, joista monet antautuivat sotilasuralle, elivät suhteellisen vaatimatonta elämää. Köyhtyminen kohtasi Herttoniemen sukutaustastaan ylpeitä aatelisia jo 1600-luvun lopulla. Helsingissä vaurastunut tullimies Petter Wetter hankki tilat osin keinotellenkin omistukseensa.

1600-luvulla elettiin sääty-yhteiskunnassa, jossa ihminen oli olemassa oman säätynsä kautta. Sääty määritteli ihmiselle kuuluvat oikeudet ja velvollisuudet ja varsinkin aateliset olivat tarkkoja säätyoikeuksistaan. Avioliitot solmittiin oman säädyn piirissä ja onnistunut avioliitto kasvatti aatelismiehen ja -naisen arvovaltaa. Usein aviomies tai -vaimo löytyi lähiaatelin piiristä.

Espoon Rödskogista kotoisin oleva Helena Regina Boggensköld solmi avioliiton herttoniemeläisen Arvid Jägerhornin kanssa vuonna 1696. Suomessa elettiin 1600-luvun lopulla ankarien katovuosien aikaa. Kato oli pahimmillaan Jägerhornin avioliittoa seuraavan vuoden keväällä 1697, mutta siitä, miten se vaikutti Herttoniemessä ei ole tarkkaa tietoa. Voi kuitenkin olettaa, että varsinkin kalastus turvasi jonkinlaisen toimeentulon, sillä maanviljelyksellä ei ollut Herttoniemen rannikkokylässä kovin suurta merkitystä. Regina Boggensköldin avioliitto Herttoniemessä ei kestänyt kauan, sillä Arvid Jägerhorn kuoli jo 1699.

Helena Reginan isä oli Jakob Boggensköld, joka omisti Rödskogin Hovina tunnetun tilan Espoossa. Hänet oli esitelty vuonna 1652 Ruotsin ritarihuoneessa nimellä Bogg, mutta hän kutsui itseään nimellä Boggensköld. Sotilasuralla palvellut Jakob Boggensköld kohosi Hämeenlinnan jalkaväkirykmentin kapteeniksi. Hänen tiedetään kuljettaneen suomalaisia alokkaita 1670-luvun lopulla Pärnuun, jossa oleskeli itsekin pari vuotta. Armeijasta hän erosi korkean ikänsä vuoksi 1683. Jakob Boggensköld kuoli seitsemän vuotta myöhemmin ja hänet haudattiin lokakuun 5. päivänä 1690 Espoon kirkkoon.

Jakob Boggensköldin isä eli Reginan isoisä oli puolestaan turkulainen raatimies Hans Bogge. Hans Bogge oli skotlantilaista sukujuurta samoin kuin hänen vaimonsa Regina Villamintytär. On todennäköistä, että Helena Regina oli perinyt nimen Regina juuri isoäidiltään. Helena Reginalla oli myös kaksi veljeä, Gustav ja Jakob Johan, joista kahdesti naimisissa ollut Gustav palveli kenttävääpelinä Liivinmaalla. Gustav omisti Kirkkonummen Kärrasin tilan.
 
Helena Reginan äiti oli Elisabet von Birckholtz, jonka isä Hieronymus von Birckholz oli toiminut Turun ja myöhemmin Tarton hovioikeuden asessorina. Elisabet von Birckholtzin isän isän, Hieronymus hänkin, värikkäät elämänvaiheet ovat olleet varmaan suvussa tuttuja ja Helena Reginankin tiedossa. Vanhempi Hieronymus oli osallistunut 1600-luvun alussa aina Jäämerellä asti käyneeseen lähetystöön, jonka tehtävänä oli tutkia Lapin oloja. Hän toimi myös Ruotsin virallisena lähettiläänä Saksan protestanttisiin hoveihin. Elisabet von Birckholtz kuoli tammikuussa 1701 ja hänet haudattiin Espoon kirkkoon.

Lyhyt avioliitto Arvid Jägerhornin kanssa toi leskeksi jääneelle Helena Reginalle omistuksia Herttoniemestä. Jo huomenlahjaksi hän oli saanut osan Arvidin isänperinnöstä ja miehensä kuolemanjälkeen hän peri kaiken Ardvidille kuuluneen irtaimen ja kiinteän omaisuuden. Perintö toi hänelle hevosen, kolme lehmää ja kaksi lammasta ja pienen maapalan, joka oli yhden viljelijän hoidossa. Tulot tilasta olivat kuitenkin vaatimattomat. Pian miehensä kuoleman jälkeen Regina Boggensköld solmi uuden avioliiton Johannes Agricolan kanssa. Aviopari hoiti yhdessä Reginan kotitilaa Espoon Rödskogissa. Reginan veli Jakob Johan vei kuitenkin tilan omistusoikeutta koskevan kysymyksen kihlakunnanoikeuteen, mutta Johannes Agricola saattoi esittää kihlakunnantuomarin 7.9.1705 antaman päätöksen, jonka mukaan hänen omistuksensa tilaan oli pätevä, koska hän ja hänen vaimonsa olivat sota-aikana huolehtineet sen ratsuvarustuksesta.
 
Kesän lopulla ja syksyllä 1710 Helsingin alueelle levisi laivojen ja matkalaisten mukana pelätty rutto, joka vei hautaan lähes puolet Helsingin asukkaista. Lämmin syksy helpotti ruton leviämistä ja tauti teki tuhojaan vielä seuraavankin vuoden puolella, vaikka pahin epidemia taittui pakkasten myötä. Kirkkonummen Kärrasissa oleskellut Regina Boggensköld menehtyi ruttoon samoin kuin hänen miehensä. Kärrasin tilalla olivat myös Reginan Gustav-veljen orvoiksi jäänet lapset, jotka kuolivat oletettavasti samaan tautiin.
 
Nälkävuodet ja ruttoepidemia koskettivat ankaralla kädellä Helsinkiä ja sen lähiseudun asukkaita. Elämänsä loppupuolella Regina Boggensköldillä oli monia muitakin surunaiheita oman sukunsa piirissä. Reginan veli, Gustav surmasi vuonna 1700 Liivinmalla toverinsa vänrikki Krankenhagenin. Seurauksia pelännyt Gustav Boggensköld karkasi armeijasta eikä hänestä kuultu sen jälkeen mitään muuta kuin, että vuonna 1705 hänen sanottiin olleen kuollut. Vuotta aikaisemmin Gustav-veljen toinen vaimo, Margareta-rouva oli teloitettu, sillä hänet oli tuomittu kuolemaan ja roviolla poltettavaksi aviorikoksesta ja lapsenmurhasta.

Voi ehkä olettaa, että Regina Boggensköld ja puoliso Johannes Agricola, joilla ei ollut omia lapsia, pitivät viimeisinä vuosinaan huolta Gustav-veljen orvoiksi jääneistä lapsista, kahdesta tyttärestä ja pojasta. Vuonna 1711 Johannes Agricolan veli maksoi Regina Boggensköldin ja oman veljensä hautauksen Espoossa. Samalla hän suoritti maksun myös rengin ja piian hautauksesta.

Tämä artikkeli on ilmestynyt ensikerran Herttoniemen asukasyhdistyksen lehdessä Herttoniemeläinen 30.8.2004.