Anna Finnilä

Leikkipuisto Hillerin ja Kettutien sosiaalitoimiston väki päätti osallistua Helsinki 2000 kulttuurikaupunkivuoteen tekemällä omasta lähiöstä kertovan näytelmän. Projektin avulla haluttiin tuoda esiin Siilitiehen paikkana liittyviä merkityksiä; historiaa ja kulttuuria ja samalla lisätä asumisviihtyisyyttä. Keväällä l999 järjestettiin kirjoituskilpailu, jonka tuloksena syntyi Siilitien tarinoita -näytelmä, jota kävi katsomassa yhteensä 1100 ihmistä. Nyt Juha Kesänen on toimittanut tarinat kirjaksi, jossa elävästi kuvataan elämää "Siilarilla" 1950-luvun puolivälistä nykypäivään.

 

Kirjan tarinat ovat hyvin eripituisia ja näköisiä kuten antologiassa kuuluukin. Suurin osa teksteistä on naisten kirjoittamia, miespuolisia muistelijoita on seitsemän. Aikuisista kirjoittajista nuorin oli kirjoituskilpailuvuonna 28 -vuotias ja vanhimmat olivat 80-vuotiaita. Lasten tarinoita on kerätty Siilitien ala-asteelta, leikkipuistosta ja kirjastosta. Lapsikirjoittajat olivat 6-l4 -vuotiaita. Nuorimmat muistelijat saivat kirjoitusapua vanhemmiltaan.

Kaikkia kirjoittajia yhdistää se, että heillä on omakohtaista kerrottavaa suhteestaan Siilitiehen. Etenkin vanhempi sukupolvi muistelee kaihona ennen vallinnutta yhteisöllisyyden tunnetta. Vaikka Siilitiellä asui hyvin erilaisia ihmisiä, työläisistä johtajiin, niin kaikki tunsivat toisensa ja tulivat toimeen keskenään. Nykyisin asuinpaikan yhteisyys toimii enemmän symbolisena tasona. Koetaan yhteiseen asuinalueeseen pohjautuvaa yhteenkuuluvuutta, vaikka naapureita ei kovin hyvin tunneta. Juhani Kesäsen mukaan tarinat voidaankin jakaa eri kirjoittajasukupolvien mukaan. 1910-1940-luvuilla syntyneitä hän kutsuu "lähiöiden kylpyammesukupolveksi". Heidän tarinoissaan muutto lähiöön paransi selvästi elinoloja. Ahtaudesta päästiin väljyyteen, kannettavasta vedestä kylpyammeeseen. Nain tilannetta kuvaa Liisa Merjankari: "Kun me muutimme tänne, tuntui silta kuin olisimme tulleet paratiisiin. Kaikki oli uutta, hohtavaa ja puhdasta. Täällä oli kylpyammeet, lammin vesi ja isot lämpöpatterit, joista tuli lämpöä. Muistan, kun lapset laitettiin ensimmäisenä iltana kylpyyn, olimme onnellisia".

Lähiössä syntyneiden tarinoissa ei ole samanlaista ennen ja jälkeen ajattelua. Koska talot ja asunnot eivät edusta muutosta, niistä kerrotaan vähemmän. Tarinat kuvaavat tavallista lähiöarkea, johon oli kuulunut taloustöitä, leikkejä, urheilua, ulkoilua, opiskelua ja rajojen rikkomista. Albert Ahti kuvaa humoristisesti asuinalueensa ikätovereita 1980-luvun Herttoniemessä. "Siilitiellä oli rauhallista. Täällä oli vain pari teddyboita joiden kanssa vinoiltiin ja heiteltiin herjoja, syvässä yhteisluottamuksessa. Vesselillä oli niin komea tötterö, ettei siitä voinut olla naljailematta, rockabillymies henkeen ja vereen. Me naljaillaan toisillemme edelleen Siwan kulmilla, kun nyt molemmilla oli pienet jälkikasvut".

Luonto oli vahvasti esillä monissa tarinoissa. Siilitien asukkaat ovat arvostaneet mahdollisuutta lähteä kotiovelta sienestämään, marjastamaan tai hiihtämään. Lapsille Viikin pellot, metsät ja rannat ovat olleet mainioita seikkailupaikkoja. Vaikuttaa silta että lapset ovat ennen liikkuneet omin päin paljon laajemmilla alueilla kuin nykyisin, eihän liikennettäkään ollut yhtä valtavasti kuin tänä päivänä. Pihapiirien vehreys oli monella kirjoittajan mielestä onut oleellinen osa asumisviihtyvyyttä. Kirsti Reinikka antaa tarkalla kuvauksella pihansa kesäkuisesta kukkaloistosta: "Meidän pihamme on parhaimmillaan juuri nyt. Lipputankokalliota ei ole vielä parturoitu, joten siellä on pitkää ruohoa ja monenlaisia kukkia. Voikukat ovat melkein loppuun kukkineet, mutta muita on sitäkin enemmän. Suolaheinät ovat tulossa, nurmitädykkeet puskevat ylös ja orvokkejakin näkyy". Siilitiellä pitkään asuneet ovat voineet seurata miten pienistä puunaluista on kasvanut komeita haapoja ja vaahteroita. Vanhan pihapuun kaataminen parkkipaikan tieltä on herättänyt asukkaissa surua ja suuttumusta.

Suurella osa tarinoista on iloisia ja elämänmyönteisiä. Monet kirjoittavat kaihoisasti järjestystä pitäneistä talonmiehistä, suurista lapsiperheistä ja lähikaupoista. 1950-luvulla Siilitien varrella oli mm. Elannon maito-, liha ja sekatavaramyymälä, HOK:n kauppa, maanviljelijäin maitokeskuksen maitokauppa, Talousosakekauppa ja Henrikssonin lihakauppa. Useassa tarinassa mainitaan myös naapurustossa asuneet julkisuuden henkilöt, joista varmasti kuuluisin oli Taata Sillanpää, "jonka talon ohi piti kulkea, jos vaikka olisi nähnyt hänet".

Onneksi kirjoittajilla on ollut rohkeutta kertoa myös ikävistä muistoista ja Siilitiehen liittyvistä epäkohdista. Nimimerkki Krisse muistelee näin: " Siilitiellä juopoteltiin paljon ja Erätupa oli myös oman isäni kantapaikka. Iltaisin hän tuli paissaan kotiin, ja siitä alkoi tavanomainen riita äidin kanssa. Äidille oli kunnia asia osoittaa naapureille, että meillä oli kaikki hyvin, mutta isäni mekkala teki tämän tyhjäksi. Naapurit tiesivät, mitä meillä tapahtui, ja näitä näytelmiä näyteltiin monessa muussakin perheessä". Muisteluista välittyy elämän koko kirjo ja siksi Siilitien tarinat on elämänmakuinen kirja, jolla on laajempaakin merkitystä kuin ihannoivalla kotiseutukuvauksella. Lastenkin osuudessa kerrotaan sekä iloisista että surullisista tapauksista Siilitiellä. Näin kuvaa kotikatuaan 9 -vuotias tyttö: "Siilitie on lähellä luontoa ja merenrantaa. Siksi täällä voi nähdä eläimiä esimerkiksi siilejä, jäniksiä ja erilaisia lintuja. Minun huoneeni ikkunasta näkee kaupungin, sillä se on seitsemännessä kerroksessa".

Siilitien tarinat -kirja tarjoaa entisille ja nykyisille siilitieläisille sekä nostalgisia muistoja että uusia näkökulmia asuinalueen vaiheisiin. Kirja antaa paljon myös niille, jotka ovat kiinnostuneita kaupunkihistoriasta, lähiökulttuurista ja siitä miten tietyn paikan identiteetti muotoutuu.

 

Artikkeli on ilmestynyt ensikerran Herttoniemen asukasyhdistyksen lehdessä Herttoniemeläinen 15.9.2002.

Siilitien tarinat -sivusto

Takaisin Muistoja ja tarinoita -sivulle

Jaa